Enäjärviasiaa

Viime kesä herätti Enäjärven rannan asukkaat, mökkiläiset ja muutkin vihtiläiset järven katastrofaaliseen tilaan. Isojärvisimpukoita kuoli tonneittain. Lisäksi oli kalakuolemia. Syitä järven tilan huononemiseen olivat asiantuntijoiden mukaan kesän ja syksyn 2017 runsaat sateet, järveen päätyi ympäristön ravinteita runsain määrin. Tilannetta pahensi viime kesän pitkä hellekausi. Matalissa rannoissa oli ajoittain vesi 30 asteista. Leväkukinta johti happikatoon. Järven vesi on vielä marraskuussa ja hieman ennen jäätymistä vihreää.

Tilanteesta huolestuneet kuntalaiset vaativat toimenpiteitä järven tilan parantamiseksi. Kun kunta järjesti tilaisuuden, kuntalaiset kokoontuivat lukion auditorioon info- ja keskustelutilaisuuteen. Lukion auditorio oli täynnä huolestuneita ihmisiä, jotka odottivat tietoa konkreettisista toimenpiteistä ja siitä, miten kunta ottaa vastuuta asiasta.  Ihmiset olivat tosi pettyneitä, koska mitään kunnan vastuunottoa ei tapahtunut. Moni oli odottanut kunnalta vahvempaa ”isännänroolia” asian suhteen.

Vapaaehtoistoiminnan varaanko taas laskettiin koko juttu? Vapaaehtoistyötä on tehty kauan, ainakin kolmekymmentä vuotta. Uudentalon Antti aikanaan ja monet muut ovat tehneet hyvää työtä uhrautuvasti. Ja hänen jälkeensäkin Enäjärven suojeluyhdistyksen aktiivit ovat jatkaneet ponnisteluja puhtaamman järven puolesta.

Tilanne oli erittäin huono 90-luvun alussa. Sinilevä kukki jo toukokuussa ja järvi haisi. Sen jälkeen järven tila on pikkuhiljaa parantunut kiitos roskakalan puhdistuskalastusten, imeytysaltaiden rakentamisen ja muiden vastaavien toimien ansiosta. Näitä toimia on koordinoinut ja osin maksanut Enäjärven suojeluyhdistys. Sen resurssit ovat kuitenkin rajalliset. Kalastajille maksetaan nuottaamisesta ja imeytysaltaiden puhdistus maksaa myös. Hapetuspumput maksavat ja käyvät sähkön voimalla.

Vihdin kunnalla on moraalinen velvollisuus toimia järven pelastamiseksi. Kunnan pitää koota järven ympärillä toimivat tahot yhteen, organisoida ja osaltaan rahoittaa kunnostustyötä, koska Vihdin kunta laski Nummelan jätevedet puhdistamattomina kahden vuosikymmenen ajan suoraan Enäjärveen. Myöhemminkin sen toimet ovat aiheuttaneet järven tilan huononemista Hurrin suon toimiessa lumen kaatopaikkana ja joidenkin putkirikkojen ja Ojakkalan jätevesipumppaamon yli vuotojen seurauksena.

Kommentoi ensimmäisenä

Please check your e-mail for a link to activate your account.